Anjan tuhkan siunaus Joensuun pienessä Ristin kappelissa 18.4.2020

Anjan hautaus- ja muistotilaisuus Tuupovaarassa 9.7.2020

Pappina toimi Salla Romo, ja hänen puheensa on tässä alla kirjallisena.

"Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla.
Aika on syntyä ja aika kuolla, aika itkeä ja aika nauraa, aika syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa." sanoo Saarnaaja.
Näihin sanoihin piirtyy ihmiselämän vaiheet, kaikkine iloineen ja suruineen.
Nyt suru on koskettanut teitä ja tullut elämäänne. Sydämessänne on kaipausta, sillä teille rakas ihminen on poissa.

Olemme tänään saattamassa Anjaa: äitiä, isoäitiä, ystävää, lähimmäistä hänen viimeiselle matkalleen.
Kuulemme Jumalan sanaa ja lähestymme Häntä rukouksin.
Suljemme poislähteneen ja teidät, surevat lähimmäiset, hänen huomaansa.
Rukoilemme Jumalalta apua surun tielle ja turvaudumme ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen, joka on voittanut kuoleman.

Sain kuulla Anjan elämästä paljon.
Mieleeni piirtyi kuva kudelmasta, johon oli elämän loimilankojen varaan syntynyt kaunis ja rikas elonkaari.
Anjan elämässä oli tyyntä ja myrskyä, kuten elämässä aina. Tummempia sävyjä siihen kudelmaan toivat jo nuoruudessa tapahtuneet perheen vanhempien kuolemat.
Pienestä pitäen Anja oppi pitämään huolta itsestä ja muista. Itsenäiseksi ja omatoimiseksi oli pakko oppia pienestä pitäen. Anja myös ymmärsi toisia aina.

Elämän kudelman vaaleita, ilon ja onnen sävyjä syntyi tietenkin oman perheen, rakkaan Toivon ja teidän lasten sekä myöhemmin lastenlasten ympärille.
Onnen ja rakkauden kirkkaat hetket loistavat elämän kudelman tärkeimpinä kultalankoina, kaikkein kauneimpina hetkinä.

Kaikki ne sanat ja kertomukset jotka sain Anjasta kuulla, osoittavat syvää rakkautta, lämpöä ja kiitollisuutta.

Kyyneleet ovat merkki surusta ja kaipauksesta. Me ihmiset rakastamme läheisiämme ja pitäisimme heidät täällä luonamme.
Sairaus kuitenkin tuli Anjan osaksi ja lyhyen ajan kuluttua Jumala kutsui hänet taivaan kotiin.
Siinä, että ihminen saa täyden ja rikkaan elämän jälkeen rauhassa nukahtaa, on jotain todella kaunista ja armollista.

Sydämessänne uskon teidän kaikkien tietävän, että Anja rakasti varmasti teitä jokaista paljon.
Tähän te voittekin turvautua surun keskellänne, etsikää muistoistanne ne kauneimmat ja parhaat hetket, jotka saitte Anjan kanssa elää.
Etsikää ne sanat ja teot, jotka osoittavat teille kaikki hyvät muistot hänestä, niin te saatte voimia jatkaa elämäänne turvautuen toinen toisiinne.

Meitä kristittyjä lohduttaa myös ylösnousemuksen ja jälleennäkemisen toivo, joka meille on annettu Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta.
Taivaan kodissa on meille jokaiselle paikka ja rakkaanne Anja on perillä siellä, minne me olemme vasta matkalla.

Jeesuksen sanat kaikuvat elävästi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin."

Taivaan ja maan Herra,
sinun katseesi alla kukat kukoistavat,
kun niiden aika on,
ja kuihtuvat pois, kun niiden aika on ohi.
Katso lempein silmin meihinkin:
meidän elämämme on lyhyt;
ja silti niin täynnä lahjojasi.
Me kiitämme siitä, mitä annoit Anjan elämään
ja siitä, mitä annoit hänen kauttaan meille.
Anna meille lohdutus surussamme,
ja anna meidän läpi kyyneltenkin hymyillä,
kun muistamme yhteisiä hyviä hetkiämme.
Sinulle kiitos, Isämme ja Luojamme,
kaikista lahjoistasi,
Jeesuksen tähden.
Aamen.

Anja Maria Pesonen - äiti, maatalon emäntä, puoliso, mummo ja omaishoitaja
==========================================================================

Anja oli aina elämänmyönteinen, kärsivällinen, huumorintajuinen ja kulttuuriystävällinen maatalon emäntä, puoliso ja äiti.
Hän oli toisaalta varsin itsenäinen ja omatoiminen, oppinut jo pienestä pitäen pitämään huolta pienemmistään ja itsestään,
toisaalta taas nöyrä ja herkkäkin.

Anja menetti jo lapsena molemmat vanhempansa, ensin äidin sairauteen, sitten isän sodassa. Se tietysti sävytti Anjan koko elämää.
Anja selviytyi kuitenkin hyvin elämässään, ymmärsi aina toisia.

Rohkeutta varmaan vaati lähteä leivän perässä niinkin kauas kuin Kotkan liepeille Sunilaan kauppa-apulaiseksi, vaikkakin tutulle kauppiaalle.
Sieltä hän palasi kuitenkin melko pian myyjäksi Koveron PKO-kauppaan. Sieltä Toivo-isämme hänet kai löysikin.

Äitinä hän oli sopivasti tiukka, sopimuksista piti pitää kiinni puolin ja toisin.
Joskus tuli tilanteita, että hän jousti mm. kouluasioissa, kun näki ( pojasta) ettei nyt ollut ihan pakko kouluun lähteä.
Lapsuudessa jokunen selkäsaunakin koettiin, siinä itki sekä poika että äiti.

Aina hän kannusti opiskelemaan, ja mitä pitemmälle sen parempi.
Puolti myös siinä, ettei aina kotitöille niiltä opinnoilta ennättänyt.
Tiesi varmaankin sen, etteivät ne sonnanlevitykset, taimikoiden syynäämiset yms. aina niin kovin kiinnostaneet.
Olihan mielessä kamujen kanssa ongellakäynnit, ravustus, ja jopa kaupungin pauhut ja riiaamiset sitten myöhemmin.

Äiti koetti sovitella ja diplomoida Manta-mummon, isän ja meidän välillämme.
Ei kuitenkaan voi lainkaan sanoa, etteivätkö Manta ja Toivo olisi arvostaneet opiskelemista.
He jo 70-luvulla tiesivät ettei toinna lapsia säilöä peräkammariin, vaan he rohkaisivat pyrähtämään uusia orsia katastamaan.

Anja ja Toivo luopuivat karjataloudesta 1980-luvulla, ei viiden lehmän pito maksanut vaivaa.
Peltojen metsitys, taimikoiden hoito ja polttopuiden teko sekä pienen puutarhan pito täyttivät
heidän elämänsä kunnes lapsenlapset ilahduttivat 1990-luvulta lähtien.
V. 2005 he muuttivat kerrostaloon Joensuussa, mutta vielä monena vuonna he viettivät (työntäyteisiä) kesiä kotipaikalla Mattilan tilalla.

Anja joutui sittemmin toimimaan useita vuosia omaishoitajana Toivolle, aina 2015 syksyyn, jolloin Toivo pääsi toivomaansa ikuiseen lepoon.
Nyt Anjalle piti olla koittamassa helpommat päivät, mutta jo v. 2016 alussa (surun ja murheen aiheuttama?) sydäninfarkti vaurioitti häntä.
Alkava muistisairauskin alkio varjostaa hänen ja läheisten elämää.
Pari viimeistä vuotta olivat vaikeita kaikille, ja lopulta Anja ei enää tullut yksin toimeen, vaikka auttavia läheisiäkin oli.
Kesästä 2019 alkoi lopullinen alamäki terveyden suhteen, ja kuukausien,
eri osastoilla vietetyn odottelun jälkeen, hän pääsi uuteen pieneen kotiin Senioripihan Matti-talossa.
Tätä iloa tuossa viimeisessä maallisessa kodissa kesti yhteensä vajaat kaksi viikkoa.