Itä-Suomen yliopisto
Tietojenkäsittelytiede

Kognitiivisten ilmiöiden tutkimusmenetelmät (3621551, 5 op)


Kurssilla tarkastellaan kognitiivisen psykologian ilmiöitä ja niiden tutkimista tietojenkäsittelijän näkökulmasta. Kurssilla käsitellään kognitiivista psykologiaa ja kognitiivisten kokeiden tekemistä. Kurssi antaa valmiudet suorittaa alan tutkimusta sekä arvioida tietoteknisten järjestelmien kognitiivisia vaikutuksia kognitiivisten teorioiden pohjalta. Kurssi on suuntautunut vahvasti tutkimukseen ja käsiteltävät asiat sijoittuvat sekä tietojenkäsittelyn että kognitiivisen psykologian alueille.

Kurssi kuuluu tietojenkäsittelytieteen syventäviin opintoihin ja kurssille osallistuvien oletetaan myös edenneen opinnoissaan tähän vaiheeseen. Kurssi soveltuu erinomaisesti opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneet esimerkiksi

Kurssi kelpaa myös kognitiotieteen aineopintotasoiseksi kurssiksi ja näin suoritettuna siihen voidaan liittää 3–5 op:n laajuinen käytännöllinen osa.

Kurssi on luennoitu joka toinen vuosi — vuorovuosin kurssin Ohjelmoinnin empiirinen tutkimus kanssa. Kurssin voi suorittaa sekä Joensuussa että Kuopiossa.

Kurssiin liittyy harjoitustilaisuuksissa käsiteltäviä pakollisia harjoitustehtäviä, joiden tekemistä vaaditaan myös suoritettaessa kurssia yleisessä tentissä. Osa harjoitustehtävistä tehdään ryhmissä.

Kurssin tavoitteet:

Kurssin sisältö:


Sisällysluettelo (ja tärkeimmät lähteet):

  1. Johdanto
  2. Kognitiivinen psykologia (Anderson, 1985)
  3. Empiirisen tutkimuksen raportoiminen
  4. Empiirisen tutkimuksen menetelmiä (Sadler ja Kitchenham, 1996; Wohlin & al., 2000)
  5. Tilastomenetelmistä (Sadler ja Kitchenham, 1996; Wohlin & al., 2000)
  6. Esimerkkejä empiirisistä tutkimuksista

Kirjallisuutta


Opetus syksyllä 2013


Opetusmuodot:

Syksyllä 2013 kurssin kaikki opetus järjestetään verkossa: sekä luennot että harjoitustilaisuudet pidetään Adobe Connect -kokouksina (AC tai ACP, "Adobe Connect Pro"), joihin osallistuminen onnistuu varsin hitaillakin verkkoyhteyksillä ja joka ei edellytä erikoisohjelmistoja vaan toimii suoraan verkkoselaimella. Luennot myös nauhoitetaan ja ne ovat katsottavissa jälkikäteenkin. Osallistujien on ajateltu käyttävän opetuksen seuraamiseen omia tietokoneitaan, mutta myös laitoksen koneita voi käyttää, kunhan varaa mukaansa kuulokkeet. Pikaohjeet AC:n aloittamiseen löytyvät täältä ja luennon seuraamiseen täältä. (Vaikka pikaohjeissa puhutaan osallistujien mikrofoneista ja webbikameroista, niin niitä ei tarvita tällä meidän kurssillamme!)

Kurssin esittelyvideo löytyy täältä. Se on tehty samalla tekniikalla kuin tuleva opetuskin, joten jos pystyt katsomaan esittelyvideon, niin pystyt seuraamaan opetustakin.

Verkkoyhteyksien ja AC:n toimivuuden kokeileminen on mahdollista maanantaina 28.10.13 klo 12.30-13.30, jolloin opettaja on tavattavissa osoitteessa http://connect.uef.fi/klapi. Ongelmatilanteessa voit soittaa opettajalle numeroon 050 442 3467 tai lähettää sähköpostia osoitteella saja@cs.joensuu.fi (nopeampi kuin uef-osoite).

Luentojen ja harjoitusten seuraaminen on pakollista. Jos et pysty seuraamaan jotain luentoa suorana, niin sinun on laadittava seuraavaan maanantaihin klo 22:00 mennessä kirjallinen yhteenveto luennolla käsitellyistä asioista (luentomonisteen ulkopuoliset asiat mukaanlukien). Harjoituksiin on osallistuttava reaaliajassa.

Luentoihin osallistutaan henkilökohtaisilla tunnuksilla. Pyydä oma tunnuksesi opettajalta ennen ensimmäistä luentoa.

Kurssin opettajana toimii Jorma Sajaniemi.

Opetusajankohdat:

Luentojen, harjoitusten ja kuulustelujen ajankohdat sekä tenttisalit selviävät Weboodista. Luennot ja harjoitukset järjestetään osoitteessa http://connect.uef.fi/klapi.

Luentoihin osallistutaan henkilökohtaisilla tunnuksilla. Pyydä oma tunnuksesi opettajalta ennen ensimmäistä luentoa.

Harjoituksiin ja verkkoyhteyden testaukseen osallistutaan vierailijana käyttäen tunnuksena omaa etunimeä.

Kurssin suorittamisen rajoitukset:

Kurssin suorittaminen kurssi- tai uusintakuulustelulla edellyttää, että

Tulokset:

Harjoituspisteet löytyvät täältä.

Kurssikuulustelun tulokset löytyvät aikanaan täältä


Luentomateriaalit:

Luentomateriaalit (moniste ja luentovideot) löytyvät täältä, mutta tarvitset niiden katsomiseen käyttäjätunnus-salasana-parin. Käyttäjätunnus löytyy täältä ja salasana täältä. (Käyttäjätunnus ja salasana ovat laitoksen intrassa, joten ne näkyvät vain yliopiston verkossa; luentomateriaalit sen sijaan näkyvät kaikkialla, kunhan käyttäjätunnus ja salasana vain ovat tiedossa.)

Luentomateriaalit kannattaa tulostaa ennen luennon alkamista paperille, jolloin niihin voi tehdä muistiinpanoja aivan kuten tavallisia luentoja seurattaessa!


Harjoitustehtävät:

Huom: Ensimmäiset harjoitukset ovat jo ensimmäisellä viikolla.



Suorittaminen yleisessä tentissä

Kurssin suorittaminen yleisessä tentissä edellyttää pakollisten harjoitustehtävien suorittamista luentojen yhteydessä järjestettävissä harjoituksissa. Yleiseen tenttiin osallistumisesta onkin sovittava erikseen kurssin opettajan kanssa.



Satunnaisia linkkejä maailmalle


Päivitetty viimeksi: 3.12.2013

jorma.sajaniemi@uef.fi