Juoksuraportti
Vuodet 2014-2015


Tässä yhteenveto mitä tuli maratonia lyhyemmälillä matkoilla tehtyä. Kisamäärä ei yltänyt huippuvuosien (2008-2012) määriin mutta 9 ja 12 kisaa tuli kuitenkin tahkottua.
Vuosi:   2006  07  08  09  10  11  12  13  14  15
Kisoja:     5   9  15  14  15  13  15   9   9  12

Vuosi 2014

Vuosi alkoi lupaavasti: neljä kisaa ja neljä pokaalia. Edellisen heikon vuoden jälkeen tämä oli varsin positiivista. Ensin olin vähäväkisessä Kivelä-hölkässä yleisen sarjan kahdesta juoksijasta se parempi. Viikko siitä meno Joensuun puolikkaalla oli hyvä ja tein vaivattomasti uuden enkkani ja yleisen sarjan 3.sija. Mutta mistä vauhti oikein löytyi?

Talviharjoittelu näyttää sujuneen hyvin. Viikot 6-12 kilsamäärät 97-85-98-83-113-113-51 ja siihen päälle kaksi maratonia: Pariisi (6.4.) ja Lontoo (13.4.). Ajat 3.16 ja 3.08 eivät ehkä olleet mitä odotin mutta nousujohteisuus ja erityisesti Lontoon juoksun sujuminen osoitti että kestävyyspohja oli hyvä. Lisäksi Pariisi pehmitti pakarat ja pääsin lähes koko kesäksi näistä vaivoista eroon.

Maratonien jälkeen oli kuukauden hieman kevyempi jakso (44-78-44-78) sisältäen vain yhden pitkän lenkin: 31 km (3.25 josta 8km=4:40 vauhtia). Sekä päätteeksi Kivelä-hölkkä, koska mielestäni olisi edes yksi kovempivauhtinen juoksu hyvä olla ennen Joensuuta. Ratkaisevaksi tekijäksi muodostui lyhyt viimeistelyleiri Italiassa:
ma  12.5.   Pitkälenkki   x:xx   26 km   (mäkinen) Camogli
ti  13.5.   Keskipitkä    1:20   14 km   (5:55) Recco
ke  14.5.   Pitkä+vuori   4:50   24 km   (+8 km kävelyä)Camogli
to  15.5.   Lenkki        0:28    5 km   (5:11) Zurich
pe  16.5.   Lenkki        0:40    7 km   (5:19) Zurich
la  17.5.   Joensuun mara 1:36   23 km   (21km=1:23:04)

Intensiivijakso sisälsi kolme lenkkiä mäkisessä maastossa. Ei mitään vauhtileikittelyä vaan kevyttä sight-seeing menoa luonnonpuiston rinteillä. Pisin 24 km lenkki sisälsi neljästi 250m nousun ja päälle 8 km kävelyä vaikeakulkuisessa maastossa jalat tutisten Välimeren välkyyessä jossain kaukana alapuolella. Sieltä kuitenkin löytyi sellainen puhti pohkeisiin joiden avulla pakaroiden kiristykset tuntui olevan hyttysen inininää höyryjunan kulkiessa kohti ennätysaikaa 1.23.06.

Juoksukausi jatkui Tahko Runissa, jonka mäkisessä ja vaativassa maastoissa käytin edellisvuonna saamani ilmaisen osallistusmioikeuden. Matka puolikas, aika 1.30.43 ja sijoitus 3. Palkintona Junior Sviitti yöpyminen Tahko Spahan. Kiva. Kesällä sitten Kihaushölkkä. Kisassa jonne tuli suoraan Pietarista ja vatsa oli niin sekaisin että piti käydä sotkemassa leirinäalueen pönttö oikein kunnolla. Mutta onneksi se tokeni ja juoksu sujui aikaan 47.44 ja kolmas sija.



Myöhemmin syksyllä kävin vielä Polvijärvellä kokeilemassa josko 10 km matkalla olisi ennätysmahiksia. Ei ollut. Aika 39.02 jäi vajaan ennätyksestä. Kuorevaarassa 35.26 ja neljäs sija, edelleenkään ei pokaalia yhdestä suosikkikisastani. Tässä vaiheessa rupesinkin jo rakentelemaan loppusyksyn ohjelmaa viimeistelyvaiheena Odensen maratonille. Mielissä olisi hyvän kesän jälkeen katsoa olsiiko vielä mahiksia kolmen tunnin vauhtiin.

Ensin Kuopion puolikas hyvään 1.25.06 aikaan (sijoitus 6/238) ja tästä viikon päästä Lehmonharjun vaativa polkujuoksu 20 km, jossa onnistuin selättämään kilpakumppanit Siltakorpea lukuunottamatta ja mieluisa kakkossija. Jukka Toivasen kanssa taisteltiin kakkossijasta lähes maaliin saakka. Tulokset



Viimeistelykisa oli uusi Lieksan Kukkojuoksu, jossa ei kovia juoksijoita näkynyt. Tuloksia en ole mistään netistä löytänyt mutta tiedoksi että otin helpohkon voiton tässä 6 km kisassa.

Taisi tuo polkujuoksun kisa rasittaa kuitenkin sen verran, että sitä seuraavalla viikolla juostu pitkälenkki liian keveissä varusteissa (sortsit vaikka lämpötila putosi illaksi yllättäen + 4 C). Sen jälkeen pakarat/lonkka/nivuset vuorotellen vihoitelleet aina tähän päivään asti. Mutta sain hyvän juoksuvuoden, yhden uuden enkan ja monta hyvää kokemusta. Vuoden kisasalso (paitsi maratonit) alla:

Juoksukisat 2014

10.5.14  Kivelä-hölkkä    6.7 km    26:46      2/15   (myl: 1/2)
17.5.14  Joensuu ½        21 km   1:23:04      7/242  (myl: 3/132)
24.5.14  Tahko run        21 km   1:30:43      4/70   (myl: 3/38)
 5.7.14  Kihaus-hölkkä    12 km     47:44      4/24   (myl: 3/13)
18.7.14  Polvijärvi       10 km     39:02      6/10   (myl: 5/6)
31.8.14  Kuorevaarahölkkä  9 km     35:26      4/8    (kaikki: 6/24)
6.9.14   Kuopio ½         21 km   1:25:06      10/840 (myl: 6/238)
13.9.14  Polkujuoksu      20 km   1:36:58      2/23   (all: 2/39)
21.9.14  Kukkojuoksu       6 km     xx:xx      1/xx

Vuosi 2015

Vuosi 2015 lähti käyntiin Malmijuoksulla. Edellisvuoden syksyllä uudelleen tulleet vaivat eivät olleet hellittäneet ja ne vaivasikin lähes koko vuoden. Tämä söi motivaatiota ja ekan maratoninkin juoksin vasta syyskuun lopulla Baselissa vaatimattomasti aikaan 3.20.

Malmijuoksusta ei kummoisempia muistikuvia. Omassa rauhassa juoksin sijalle 9 jääden nyt minuutilla samaisella Jukka Toivaselle, jonka oli vielä syksyllä voittanut polkujuoksussa. Sitten pari puolikasta: Joensuu (1.29) ja Varkaus (1.25). Ensin mainitusta ei mitään erityistä mainittavaa, mutta Varkaus onnistui jo hyvin ja siitä onkin kokonaan oma tarina. Arvokkaan kolmannen sijan onnistuin nappaamaan tiukan taistelun jälkeen ja kaudesta kertyi kaikkiaan 4 pystiä lopulta:
- 6.6.  Varkaus 21 km (3)
- 17.7. Hevonkuusi 13.8 km (2)
- 30.8. Kuorevaara 9 km (3)
- 20.9. Kukkovaara 11 km (2)
Hevonkuusi ja Kukkovaraa oli uusia pienempiä mukavia kylätapahtumia, samoin kuin Kuorevaara, jolla tosin on tasoa ja perinteitä pidempään. Sen mäkivoittoinen reitti on mulle suotuisa, vaikken sieltä aiemmin olekaan pokaalia pokannut. Mutta nyt se osui samaan aikaan toisen vaativan, Lehmonharjun Polkujuoksun kanssa. Valitsin Kuorevaaran perinteiden vuoksi ja koska vaivojen vuoksi en halunnut lähteä Lehmoharjun vaativampiin maastoihin. Lisäksi samaan aikaa oli veteraanien SM-maantie, joka verotti osallistujia sieltä kovemmastas päästä sen verran paljon, että olin viime vuoden ajalla jopa ykkössuosikki. Tämän vuoden vauhtikin kuitenkin riitti vain 3 sijaan, mutta eka pokaali täältä silti, joten turha harmitella vaikka harmittelen kuitenkin. :-D



Kauden kruunu oli 3.10. juostu Punkaharjun kymppi, jolloin tähdet ja kuu osuivat kaikki kohdalleen. Juoksin oman uuden enkkani 38.18 ja vaikka sillä ei pyttyjä pokkailtu, enkka on aina enkka. Mutta mikä nyt oli ennätyksen salaisuus? Taustalla ei ollut mäkiharjoittelua, paikat eivät olleet kunnossa ja kaiken lisäksi takana oli viikko sitten juostu Baselin maraton! Silti enkka.

No katsotaan: harjoitteluhan tähtäsi Baseliin. Kisoja viikoittain seuraavasti: 4vko Kuorevaara, 3vko Kuopio puolikas, 2vko Minskin puolikas (ja 126 km harjoitusviikko), 1vko Kukkovaaran mäkinen kisa. Siihen sitten Baselin maraton, vaikkakin vaatimattomasti 3.20. Päälle viikko hyvin kevyesti. Edellisenä iltana sählykauden avaus ja illalla pakarojen jumit auki Buranalla.

Joten joko tuo harjoittelu vaan toimi Punkaharjulle. Tai sitten reitillä (yhteen suuntaan) ollut myötätuuli. Tai että tuli lopussa kunnon kisa kun oli sopivia sparraajia ja pakko ottaa enempi irti mitä olisi muuten lähtenyt. Enivei, yksi enkka tänäkin vuonna oli paljon enempi mihin rahkeet olisi oikeasti riitti. Tähdet olivat siis suotuisia.

Muita kisoja olivat Ahvenisen hölkkä, Outokummun vauhtikasit, Kuhsasalo King (jossa loppukirihäviö Marko Nyyssöselle). Kisojen määrässä lievää kasvua (9->12), mutta huippuvuodet alkaa oleen silti taakse jäänyttä elämää.



2015 kisat

6.4.15   Malmijuoksu      12 km     49:21     8/13
16.5.15  Joensuu ½        21 km   1:29:00    17/187  (myl: 14/106)
6.6.15   Varkaus ½        21 km   1:25:16     7/66   (myl: 3/8)
28.6.15  Ahveninen hölkkä  6 km     21:54    11/76   (myl: 8/23)
1.7.15   Vauhtikasit       800m   2.17,80     4/15   (myl: 4/4)
17.7.15  Hevonkuusi     13.8 km     56:40     2/8    (myl: 2/6)
18.7.15  Kuhasalo King   2.3 km      8:42     2/??
30.8.15  Kuorevaarahölkkä  9 km     36:45     4/22   (myl: 3/9)
5.9.15   Kuopio ½         21 km   1:32:33    44/917  (myl: 24/232)
13.9.15  Minsk ½          21 km   1:28:44   104/1073 (m35-51: 18/202)
20.9.15  Kukkovaara       11 km     46:39     2/8    (myl: 2/6)
3.10.15  Punkaharju       10 km     38:18     6/70   (myl: 5/11)
Nyt on edessä vuosi 2016. Tavoitteita ei ole. Hieman olen kiristänyt treeniä mutta aiempia heikompi vuosi on tulossa. Vauhti on pudonnut ja kritistykset nouseet kokonaan uudelle tasolle. Aina se talvivauhti on ollut heikkoa, mutta nyt jo 6.00 min/km pääseminen on ollut saavutus. Lisäksi nyt ON vielä talvi. Joten jos alle 50 min Malmijuoksu menee niin ihan hyvä. Mutta menen juoksemaan kun ei mitään hyvää syytä jäädä poiskaan ole. Katsotaan sitten kesämmällä vieläkö jalka nousee.

28.3.2016
Pääsiäisterveisin
Pasi