Fed-pomon puhe innosti osakekurssikorjaukseen
Osakekauppaa on tukenut Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) pääjohtajan Janet Yellenin eilinen puhe, jossa hän ennakoi koronnostoa vielä tälle vuodelle. Hän kannatti rahapolitiikan maltillista kiristämistä asteittain, jotta työmarkkinoiden koheneminen voisi jatkua.
Yellenin puhe on selkein yksittäinen syy kurssinousulle, mutta on muistettava, että takana on kova lasku. Tämä on rekyylipäivä, Nordean osakestreategi Kristian Tammela sanoo.
Fedin viimeviikkoinen päätös pitäytyä entisessä korkotasossa sai sijoittajat epäilemään, tietääkö keskuspankki jotain, mitä muut eivät, jos se ei nosta korkoa, vaikka maan taloudella menee vähintäänkin kohtuullisesti. Yellenin puhe rauhoitti epäilyjä ja selvensi Fedin politiikkaa.
Epävarmuus markkinoilla jatkuu silti muun muassa Kiinan talouskasvun hiipumisen vuoksi. Tammela ennakoi, että vastaisuudessakin nähdään kiivaita liikkeitä kumpaankin suuntaan.
Noin kello 14 Euroopan osakemarkkinoiden yleisindeksi Stoxx 600 liikkui 3,1 prosenttia plussalla. Helsingin yleisindeksi OMXH oli vahvistunut 2,3 prosenttia ja suuryhtiöiden OMXH 25 -indeksi 2,5 prosenttia. Osakkeita oli vaihdettu 163 miljoonalla eurolla.
Vaihdetuin oli verkkolaiteyhtiö Nokian osake, jolla oli tehty kauppoja 35 miljoonan euron arvosta. Nokian kurssi oli kallistunut 2,1 prosenttia.
Toiseksi vaihdetuin oli hissi- ja liukuporrasvalmistaja Koneen B-osake, joka oli kohonnut 2,1 prosenttia. Toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth arvioi pääomamarkkinapäivässä Kiinassa, että yhtiön toiminta alkaa painottua yhä enemmän palveluihin ja huoltoon.
Kiina on Koneelle tärkeä markkina: toisella neljänneksellä yli kolmannes yhtiön myynnistä tuli sieltä. Maan talouden hidastuminen on painanut Koneen osaketta, joka on halventunut yli viidenneksen huhtikuun alusta.
Tieto elpyyrojahduksestaan
Tietotekniikan palveluyhtiö Tiedon osakkeen heilahtelu kuvaa Tammelan mielestä hyvin markkinatunnelmaa. Danske Bank alensi eilen yhtiön suositusta ja kurssista suli liki kahdeksan prosenttia. Tänään osake oli iltapäivään mennessä kallistunut 5,1 prosenttia.
Useiden viime päivinä reippaasti laskeneiden osakkeiden kurssit ovat viikon päätteeksi paikanneet laskuaan. Rakennuskonevuokraaja Ramirentin osake oli kallistunut 1,2 prosenttia, vaikka Handelsbanken laski sen suositusta. Uusi suositus on "vähennä", kun aiempi oli "lisää".
Teleyhtiö Elisan kurssi oli pompannut 4,6 ja metsäyhtiö Stora Enson R-osake 3,9 prosenttia.
Yksi harvoja laskijoita suurten yhtiöiden joukossa oli konepajayhtiö Metso. Osake oli halventunut 1,9 prosenttia, kun JPMorgan laski yhtiö suositusta. Nyt suositus on "alipainota", kun aiemmin se oli "neutraali".
Analyysiyhtiö Inderes antoi kuluttajatuotteita valmistavalle Fiskarsille "vähennä"-suosituksen ja laski osakkeen tavoitehinnan 18 euroon. Osakkeen kurssi oli kuitenkin 1,2 prosenttia plussalla.
