Tomin kotisivut

Pelihiiri?

Hiireni Olen viimeiaikoina pelaillut sellaisia FPS:iä, kuten Quake Live ja Warsow (Instagib FTW!) ja todennut, että hiiressäni pitäisi olla vielä yksi nappi. Siinä kun ei ole kuin kolme nappia ja rulla. Keskimmäisellä napilla nyt ei hirveästi tee pelatessa, koska rullaa on vähän hankala painella, joten arvelin lisätä sen myös peukalon alle. Operaatio ei ollut vaikea ja lopputulos oli ihan kohtalainen ulkonäöltään ja toimivuudeltaan varsin hyvä. :)

Ensin tietenkin piti etsiä osat ja minulla on ollut ennenkin pulmia mistä saada nappuloita (mm. infrapunakynä). Onneksi purin juuri (yhtä toista projektiani varten) videonauhurin, jonka etulevyssä on kivasti nappuloita. Juotin niistä yhden irti ja siinä se. Johtoja kyllä löytyy, joten kaikki tarvittavat osat olivat siinä.

Hiireni sisältä Hiiren purkaminen oli niinkin yksinkertaista kuin irroittaa pohjasta yksi ruuvi ja repiä puolikkaat erilleen. Sisältä löytyi piirilevy ja hiiren rulla. Puolikkaita irroittaessa kannattaa olla varovainen, koska hiirenrullassa on pieniä jousia, jotka häviävät helposti. Itse en onneksi (tällä kertaa) onnistunut mitään hävittämään. :)

Etsin piirilevyltä kaksi juotoskohtaa joihin keksimmäinen nappula oli kiinnitetty ja lisäsin niihin johdot, jotka tietenkin juotin myös nappulaan kiinni. Reiän leikkasin sivuleikkureilla ja käytin kolvia alareunaan (näin ei tietenkään kannattaisi tehdä). Reunoja jouduin vielä vähän siistimään viilalla ja sitten vain sovittelin nappulan siihen sekä käytin vähän kuumaliimaa. Yläosaankin piti tehdä vähän leikkelyä, jotta hiiri pysyisi siististi kasassa. Lopuksi tietenkin pistin puolikkaat yhteen ja ruuvasin ainoan ruuvin paikalleen.

Hiireni lisänappula Lopputulos oli varsin onnistunut ja kohtalaisen siisti. Warsowissa on nyt helpompi käyttää zoomia ja nettiselauksessakin tuo auttaa. Hiiren rullaa joutunen vielä vähän säätämään, koska se ei naksu viritettäessä kuten ennen (nyt se on paljon hiljaisempi). Onneksi sekään ei ole kovin kummoinen tehtävä. :)



HTML5 Powered

Katso myös tekijänoikeudet sekä tietosuojakäytäntö tai lähetä palautetta

Sivuston versio 1.1.5, luotu: 2013-06-02, 11:20

Uptime: 2 days, 16 hours, 59 minutes